24.9.2015

Burrata -pala luksusta

Oletko jo maistanut burrataa? Itse maistoin sitä vasta tänä syksynä. Makuelämys oli lähes taivaallinen. Burrata on italialaista mozzarellasta valmistettua juustoa. Se on alunperin kehitetty mozzarellan valmistamisesta syntyvien ylijäämäpalojen ja heran hyödyntämiseksi. Burrata muistuttaa nyyttiä tai pussukkaa. Se valmistetaan venyttämällä mozzarellamassasta pussi, joka täytetään tuoreella kermalla ja mozzarellapaloilla. Juustoa revittäessä tai leikattaessa upea kermainen massa valuu herkullisesti ulos. Burrata syödään mahdollisimman pian valmistuksen jälkeen.

Burrata kokonaisena

Burrata revittynä

Netistä löytyy paljon ohjeita burratan valmistamiseen itse, esimerkiksi Kaikki äitini reseptit -blogissa. Nopeissa versioissa puhvelinmaitomozzarella hieman lämmitetään, revitään pieniksi paloiksi ja sekoitetaan kerman kanssa. Silloin tuloksena on tahna, joka sopii hyvin vaikka leivän kanssa tarjottavaksi. Valmiina ostettu burratanyytti on puolestaan upean kaunis, jopa ylellinen makunautinto.
Burrata on Suomessa harvinaista herkkua, sitä kannattaa kysyä kauppahalleista, esimerkiksi Hakaniemen hallista Lentävästä Lehmästa tai suurimmista citymarketeista. Juusto kuljetetaan Suomeen mahdollisimman nopeasti lentorahtina.
Taivaallista juustoa ei kannata paljon käsitellä, ei ainakaan kuumentaa, koska silloin valuva rakenne menee ihan hukkaan.


Burratasta saa juhlavan alkuruoan

Itse tarjosin burratan sellaisenaan  kypsien tomaattien, vadelmien ja basilikan kanssa. Voit halutessasi maustaa juuston miedohkolla ekstra neitsyt oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa sekä pippuria.

Burrata -pala luksusta alkupala
(1-2 annosta)

1 burrata
kirsikkatomaatteja
(tuoreita vadelmia)
basilikaa
(ekstra neitsyt oliiviöljyä)
(ripaus suolaa ja pippuria)

  • Lohko tai puolita kirsikkatomaatit. Asettele ainekset kauniisti vadille. 
  • Mausta halutessasi lorauksella oliiviöljyä ja ripauksella suolaa ja pippuria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti