9.9.2015

Hävikkiviikon helpot rieskat

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Toivottavasti se herättää ajatuksia siitä, miten jokainen voisi omalta osaltaan vähentää ruokahävikkiä. Olen huomannut, että parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä -merkinnät menevät usein sekaisin. 
Viimeinen käyttöpäivä merkitään tuotteisiin, jotka ovat hyvin herkästi pilaantuvia, kuten esimerkiksi jauheliha tai pakattu tuore kala. Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa päivää, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi. Sitä ei siis pidä syödä enää sen jälkeen.
Parasta ennen merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Yleensä elintarvike on käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin, kunhan se on säilytetty oikein. Merkintä löytyy esimerkiksi jauhoista, maitotaloustuotteista ja säilykkeistä. Omia aisteja kannattaa käyttää, ne kertovat paljon. Jos tuote näyttää, tuoksuu ja maistuu normaalille, sitä voi hyvin käyttää parasta ennen päiväyksen jälkeenkin.
Minulla oli jääkaapissa pari päivää vanhaa kermaviiliä, jonka hyödynsin rieskoihin. Löysin myös kesän jäljiltä muurinpohjalettuja varten ostetun ohrajauhopussin jämät, kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja.  Niistä syntyi vaivattomasti herkullisia rieskoja, jotka tarjosin lämpiminä pinaattisen kasvispannun kanssa.



 
Rieskat
(4 kpl)

1 dl ohrajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl kermaviiliä
Pinnalle
n. 3/4 dl auringonkukansiemeniä 

  • Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää kermaviili. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  • Nosta taikinasta neljä nokaretta leivinpaperin päälle pellille. Painele ne jauhoja apuna käyttäen ohuiksi rieskoiksi. Lisää pinnalle auringonkukansiemeniä ja painele ne käsillä rieskojen pintaan.
  • Paista 225 asteessa uunin ylätasolla 10-15 minuuttia. Tarjoa lämpiminä.
Vinkit!
  • Vaihtele jauhoja sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään.
  • Kermaviilin tilalla voit käyttää piimää tai maustamatonta jogurttia.
  • Auringonkukansiementen tilalla voit käyttää muita siemeniä, rouhittuja pähkinöitä, hiutaleita, mysliä tai juustoraastetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti