21.6.2015

Appelsiininen raparperitiramisu

Tein appelsiinista raparperitiramisua juhannukseksi mökille. Tiramisu oli tosi helppo tehdä ja kuljettaa vuoassaan kylmälaukussa kylmävaraajien kanssa. Lisäksi sen pystyi hyvin tekemään edellisenä päivänä. Näin myös maut tasaantuivat ja kakku ehti kostua sopivasti. 
Sain työkaveriltani meheviä raparperejä, jotka olivat kasvaneet lähes jättimäisiksi, olematta silti yhtään puumaisia. Keitin niistä hilloketta tiramisun täytteeksi. Kostutukseen puristin appelsiineista mehua. Täytteeseen tuli hillokkeen lisäksi appelsiinituorejuustoa ja kermaa. Koristelin pinnan kanelilla ja metsämansikan kukilla. Tarkoituksena oli koristella tiramisu kesän ensimmäisillä suomalaisilla avomaan mansikoilla, mutta niitä en onnistunut löytämään. Tänä vuonna mansikat ovat vasta kypsymässä ja odottelemassa lämpimämpiä kesäkelejä. Juhannuksen synttärisankarille ja -vieraille tiramisu maistui ilman mansikoitakin ulkona auringonpaisteessa. Kesä taitaa tulla vihdoin ja viimein!



Appelsiininen raparperitiramisu
(12 annosta)

Pohja
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus
1 1/2 dl appelsiininmehua (appelsiinista puristettua tai tuorepuristettua täysmehua)
Raparperihilloke
400 g (1 l) raparperipaloja (kuori raparperit tarvittaessa)
1 dl sokeria
(1/2 dl vettä)
ripaus kanelia
Täyte
2 dl kuohukermaa
1-2 rs (à 180 g) appelsiinituorejuustoa
1 1/2-2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle
kanelia
(n. 1 l mansikoita)


  • Valmista ensin hilloke. Keitä raparperipaloja ja sokeria noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat soseutuneet. Alkukesän raparpereistä irtoaa keitettäessä reilusti nestettä, mutta loppukesän raparperit saattavat vaatia vesilisäyksen, etteivät ne pala pohjaan. Mausta hilloke ripauksella kanelia ja jäähdytä kylmäksi.
  • Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Nostele taikina kevyesti sekaisin. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa keskitasolla noin 7 minuuttia.
  • Kumoa paistunut torttulevy sokeroidulle leivinpaperille ja irrota paistopaperi. Leikkaa torttulevy kahteen osaan. Nosta toinen levy korkeareunaiseen vuokaan, kostuta se appelsiininmehulla.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuustot. (Jos koristelet pinnan mansikoilla, voit halutessasi käyttää tuorejuustoa vain yhden rasian). Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Levitä pohjalevylle puolet hillokkeesta ja vajaa puolet kermatäytteestä.
  • Nosta toinen pohjelevy päälle, kostuta ja täytä samoin kuin edellinen kerros. 
  • Anna kakun kostua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Ripottele pinnalle kanelia. (Koristele pinta tuoreilla mansikoilla.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti